Nuottaniemen eläinlääkäri

Koulutus / Ongelmakoirakoulutus

Jos koirallasi tai kissallasi  ilmenee käytöksessä joka päiväistä elämää häiritsevää käytöstä, kannattaa mahdollisimman pian ottaa yhteyttä henkilöön, joka osaa auttaa asiassa. Mitä pidempään hankala käytös pääsee jatkumaan, sitä vaikeampi sitä on ehkä kitkeä pois.
Voi olla että kertakäynnillä saadut ohjeet auttavat sitten kotona jatkamaan koulutusta ja saamaan ongelmakäyttäytymisen kuriin.  
Ei ole mukava seuraavaa 10-15 vuotta liikkua ulkona räyhäävän koiran kanssa tai varoa kotona koiraansa, joka vartioi esim. lelujaan , ei anna leikata kynsiään tai muutenkaan hoitaa itseään, tai joka on arvaamaton vieraiden ihmisten kanssa. Kissalla taas vääriin paikkoihin virtsaaminen tai ulostaminen tai aggressiivinen käytös ovat tavallisia ongelmia.
Eroahdistus on myös hyvin tavallinen ongelmakäyttäytymisen muoto ja siihen kannattaa hakea apua mahdollisimman nopeasti.


On olemassa erilaisia kursseja esim. hihnakäyttäytymisen oppimiseen ja yksityisopetusta kotona olevien hankalien tilanteiden ratkaisemiseksi.  
Seuraavassa muutamia lähialueilla sijaitsevia koirakouluja ja ongelmakoira/kissa-kouluttajia. Koulutusmenetelmiä ja suuntauksia on erilaisia, ja kannattaa lukea sivuilta kouluttajan omasta kouluttautumisesta ,hänen ajatuksiaan  eläinten koulutusmenetelmistä ja otaa yhteyttä kouluttajaan, jonka ajatusmaailma sopii omaan.

Koiran koulutuksesta runsaasti tietoa seuraavilta sivuilta    Kumikana   http://www.kumikana.org/koulutus/ 

Kannattaa lukea neuvoja kouluttaja valintaan seuraavasta linkistä
http://elaintenkouluttajat.com/pdf/hyvakouluttaja.pdf

Joskus esim. agressiivisuuden taustalla voi olla myös kipu, varsinkin jos aiemmin hyvin käyttäytyvän koiran käytös muuttuu.Myös jotkut endokrinologiset sairaudet voivat vaikuttaa käytökseen.  Silloin kannattanee ensin käydä eläinlääkärin tarkastuksessa.

Yliopistollisella eläinsairaalalla on myös oma käytösneuvontaklinikka, jonne pääsee eläinlääkärin lähetteellä.
http://elainsairaala.helsinki.fi/fi/kayttaytymisklinikka

 

Kannattaa tutustua alla olevilla sivuilla minkälaisia kursseja tottelevaisuudessa tai muissa harrasteissa on tarjolla.Kurssitarjonnassa on monia päivittäistä käytännön elämää koiran kanssa helpottavia teemoja: hihnakäyttäytyminen, arat koirat, hoitotomenpiteet mielyttäviksi, häiriösiedätys ja itsehillintä, jne.

 

Koirankuje , Kikka Pitkänen      http://www.koirankuje.fi/

Heiluva Häntä  http://www.heiluvahanta.fi/index.php 

AB Klinikka   http://www.abklinikka.com/ab-klinikka

Suomen Eläinkoulutuskeskus     http://www.elainkoulutuskeskus.fi/

Rakkaat Haukut      http://www.rakkaathaukut.fi/