Nuottaniemen eläinlääkäri

Koiran sosiaalistaminen

Monet omistajat käsittävät pennun sosiaalistamisen tarkoittavan sen totuttamista toisiin koiriin ja moni kyseleekin rokotuksen yhteydessä, milloin voidaan mennä koirapuistoon ja tavata muita koiria. Sosiaalistaminen tarkoittaa kuitenkin pennun totuttamista ensin uuteen kotiin, ihmisiin siellä ja sitten vieraileviin muihin ihmisiin, kodin ympäristöön ja siellä liikkuviin ihmisiin ja koiriin. Vähitellen ja kannustaen, ei koskaan pakottaen.
Jokaista vastaan tulevaa koiraa ei tarvitse tervehtiä (ainakaan aluksi kun harjoitellaan), vaan parempi olisi opettaa pentu ohittamaan vieraat koirat omistajaa seuraten. Muuten tilanne luisuu helposti siihen, ettei koira suostu kulkemaan  eteenpäin kun muita tulee vastaan, vaan juuttuu paikoilleen , neljä jalkaa vastaan haraten  tai vetää innokkaasti kohti toista koiraa. Aremmat koirat alkavat helposti haukkua samoin kuin vastaantulijasta innostuneet. Ota mieluummin tavaksi, että lenkillä kävellään omistajaa seuraten ja sitten muiden kanssa kontaktin otto liittyy johonkin erilaiseen tilanteeseen esim.alueella jossa koiraa voi pitää vapaan turvallisesti.  Palkitse koiraa, kun ohitus sujuu kontaktia omistajaan ottaen.

Koirapuistot ovat monesti ainoita paikkoja,  jossa koiraa saa luvallisesti pitää vapaana ja koira ei pääse karkaamaan. Ole kuitenkin tarkka minkälaiseen seuraan pentusi/koirasi viet. Negatiiviset kokemukset vieraista koirista eivät vaikuta positiivisesti tulevaan käytökseen muita koiria kohtaan. Koiralla ei myöskään tarvitse olla jatkuvasti uusia koiratuttavuuksia, muutama kiva ja luotettava leikkikaveri riittävät.

Suomessa on vielä melko harvinaista kastroida tai steriloida koiraa ilman erityistä ”syytä”. Monesti kuitenkin nuorena tapahtuvalla leikkauksella vältettäisiin osa käytösongelmista varsinkin uroksilla  ja koiraa olisi helpompi kouluttaa sosiaalisemmaksi muiden koirien kanssa.On kuitenkin rotuja, jotka eivät aikuisena siedä muita koiria, vaikka niitä kuinka olisi totuttanut muiden koirien seuraan nuorena.  

Anna pennun kehittyä myös itsenäiseksi. Älä anna pennun seurata itseäsi kotona joka paikkaan.Koiran ei tarvitse istua vessassa mukanasi  tai odotella suihkun vieressä.   Jos se vinkuu ja raapii oven takana, älä päästä sitä sisään. Pentu toteaa lopuksi, ettei kannata vaivautua ja siirtyy tekemään jotain muuta. Älä myöskään ”lohduttele” äänelläsi sitä oven takaa , jolloin se saa haluamaansa huomiota ja jatkaa seuraavalla kerralla entistä sitkeämmin.

Monet ihmiset reagoivat ”lohduttamalla” jos pentu pelästyy tai pelkää jotain. Älä tue koiran pelkotiloja silittelemällä, kehuvalla äänenpainolla tai namittamalla . Ole kuin mitään erityistä ei ole tapahtunut  tai ota joku kiva lelu leikittäväksi ja kun tilanne on ohitettu rauhallisesti, voit palkita pentua kehuilla tai nameilla.
 
Pelko/jännitys  on hyvin tavallinen tilanne eläinlääkärin vastaanotolla. Pentu ei monastikaan osaa vielä pelätä , vaan tulee iloisesti vastaanotolle. Rokotus voi joillakin tuntua pienenä pistoksena ja ikävä kyllä monilla nimenomaan rabies rokote kutittaa tai kirvelee. Tilanteeseen ei kannata kiinnittää liikaa huomiota , vaan jatketaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.  Kun pentu on pöydällä ja kun se nostetaan alas pöydältä pitää  sitä palkita .Ota mukaan jotain koiran mielestä erityistä herkkua.
Monesti aikuinen koira pelkää eläinlääkärin vastaanotolla, joko aiempien kokemustensa perusteella (joku kivuliaampi toimenpide) tai monesti ne tuntuvat  reagoivan vastaanotolla oleviin hajuihin. Ole varma ja rauhallinen omistaja ja tee koiralle selväksi, että nyt tehdään näin ja sitten mennään alas ja saadaan palkinto. Palkintoja kannattaa käyttää myös jo tullessa. Älä silittele ja äänellä lohduttele vapisevaa, murisevaa, purevaa  tai syliisi kiipeävää  koiraa. Koiralle tulee silloin väärä käsitys oikeasta reaktiosta asioihin. Kun koira on pöydällä hyvin edes jonkun aikaa, voidaan sitä palkita. Eli palkinnon ja kehumisen täytyy olla oikein ajoitettu.
Alla olevassa linkissä ohjeita koiran sosiaalistamisesta.

http://www.sonorian.fi/pennun_sosiaalistaminen.htm

 

Ja jos koira kuitenkin pelkää muita koiria , vieraita ihmisiä, ääniä, jne. olisi varmaankin Heiluva Hännän Arkajalka-kurssista apua.

http://heiluvahanta.fi/kurssi.php?id=9