Nuottaniemen eläinlääkäri

OMAT KOIRAT

Havannankoira uros "NUCCA" 

Tiziana Congo Ivory s. 20.8.2006

Nucca on luonteeltaan kiltti, mutta tempperamenttinen pitäessään muita järjestyksessä. Nucca on "seuraaja" koira, mutta ei erityisesti viihdy sylissä. Lempileikkejä on Wubba Kongin repiminen ja sen piilotus. Muiden kanssa juostaan ja painitaan satunnaisesti. 

Nucca on osallistunut muutamiin näyttelyihinkin ja on palkittu  sertillä.

Nucalla on myös kolme pentuetta, joista toisesta meille kotiutui Micci-poika.

 Nucan turkki oli kuitenkin vaikeahoitoinen ja on nyt lyhyt. Tosin vuosi leikkaamisen jälkeen, muuttui jostain syystä helpommaksi, eikä takkuunnu enää juurikaan. Syynä ikä vai turkin leikkailu ?.


Aina ei viitsi siirtyä kun sänkyyn laitetaan päiväpeite, vaan voi jäädä
makailemaan sen alle lempilelun kanssa.



Hiekassa on aina kivampi makailla kuin nurmikolla ???

Nucalla etujalat ovat suorat. Ja ulkoisesti vaikuttivat takajalatkin olevan kunnossa, mutta kun oikea polvi alkoi luksoitua, paljasti rtg-kuva Nucalla olevan käyristyneet reisiluut. Nuccakin on nykyään kastroitu ja on muuttunut leikkauksen jälkeen entistä leikkisämmäksi.

 

Kavaljeeri uros "REPE"

 Shiny Tiny´s Matador   s. 22.6.2001

 

 


Osku oli Repen tuki ja turva pienenä


Repe ja Nucca talvella 2007

Repe on sellainen meidän vanha herra. Valitettavasti vaan saanut vaivoikseen kaikki kavaljeerirodun perinnölliset sairaudet (kuurous, läppävika, eosinofiilinen granuloma kurkussa, syringomyelia). Kummasti on vaan pärjännyt ja sydänlääkitys on aloitettu vasta 5 v. sivuäänen löytymisen jälkeen .Tähän asti on kuitenkin jaksanut Tomin kanssa käydä juoksulenkeilläkin.
Rapsuttelu on syringomyelian takia lisääntynyt, mutta kipuja ei tunnu olevan. Elelee omissa maailmoissaan enimmän osan ajasta, kun kuulee vaan kun huutaa ihan vieressä. Kuulo meni jo n. 5-vuotiaana, kuten edelliseltä kavaljeeriltammekin. Ulkona pihalla on kuitenkin terhakka vahtikoira, kun näkee jonkun liikkuvan aidan ulkopuolella ja innostuu välillä juoksemaan muiden kanssa. Tosin välillä pitää levätä vähän.

 

Havannankoira uros "HIPPU"

Micky Moon Carlito s. 22.2.2007

Hippu on maailman lempein koira. Kaikkien ihmisten ja koirien ystävä. Hipussa pesii kuitenkin jonkinlainen pieni kiusanhenki. Micin ei voi antaa olla liian rauhassa, vaan täytyy mennä hieman häiritsemään, jotta leikki saadaan alkamaan.

Hippu on käynyt joissakin näyttelyissä ja palkittu erinomaisella.

Hippu kesällä 2007 mökillä vahtihommissa lempipaikallaan.

 Hipulla on runsas, mutta helppohoitoinen turkki, josta lempinimi "Tursake". Ja kyllä Hippu tursakkeelta näyttää nykyisellä lyhyemmälläkin turkilla.



Hippu ja Micci ovat parhaat kaverukset. Takaa-ajoleikkejä ja painimista harrastetaan monta kertaa päivässä. 

 

Hipun jaloissa on lievää käyristymistä ja sitä ei käytetä jalostukseen. Hippu onkin kastroitu, jotta pissarumbaa saataisiin kotona vähennettyä. Valitettavasti se ei Hipun kohdalla toiminut toivotusti, vaan merkkailu jatkuu. Niinpä Hippu pitää jalassaan pieniä fleecehousuja pikku vaipan kanssa.

 

 

Havannankoira uros "MICCI"

Bellezza´s Pinocchio s. 22.12.2007

Micci on tempperamenttinen ikiliikkuja, jonka kanssa sai aluksi ottaa yhteen kammatessa ja kynsien leikkuussa, puhumattakaan korvakarvojen nyppimisestä. Micissä on jotenkin kaksi puolta, ylireagoiva kiukkupussi ja sylissä viihtyvä seurakoira. Se  on myös erittäin helppo mukana kuljetettava, jonka kanssa voi vaikka istua kahvilaan ja se asettuu nätisti pöydän alle istumaan.

Painiminen Hipun kanssa on lempipuuhaa ja sitä harrastetaan useampikin tunti päivässä.  Micci on myös innokas "puutarhuri", joka lyhentää niin sireenien kuin ruusupensaidenkin oksia ahkerasti. Ja kesällä kuljettaa aarteensa sisälle sohvalla syötäväksi.

Päiväunilla vakio paikassa.

Miccikin on nykyään kastroitu, koska huonon rakenteensa vuoksi ei sovellu jalostukseen. Miciltä on leikattu molemmat polvet patellaluksaation vuoksi ja sen molemmat etujalat ovat selvästi käyrät.