Nuottaniemen eläinlääkäri

Koiran/kissanpennun tuominen ulkomailta

Koiranpentujen tuonti ulkomailta tuntuu lisääntyneen viimeaikoina. Varsinkin jonkun yrityksen tai yksityishenkilön välittämänä tulee kokonaisia pentueita useampaakin rotua kerralla. Samoin rescue-koiria tuodaan paljon. On kuitenkin otettava huomioon Suomen määräykset koiran tuonnista.

Useimmilla rescue-koiria tuovilla järjestöillä asiat on hoidettu asianmukaisesti, mutta pikkupentujen papereissa vaikuttaa olevan puutteita. Joko rabies-rokote puuttuu tai on laitettu liian myöhään (pitää olla otettu 21 pv ennen tuontia). Kannattaa katsoa tarkkaan että rokotukset on asianmukaisesti hoidettu samoin mistä olosuhteista pentu tulee. Rabies on ihmiseen tarttuessaan kuolemaan johtava sairaus, jos hoitoa ei saada aloitettua ajoissa.
Pentutehtaat ovat joissakin maissa hyvin yleinen tapa tuottaa pentuja halvemmalla myyntiin.

Jos pennun paperit ja rokotukset eivät ole kunnossa, on se palautettava lähtömaahan, toimitettava se karanteeniin ulkomaille  tai lopetettava.  Eli kysyisin tarkaan miten asiat on hoidettu pennun tuonnissa. 

 

Koiran- ja kissanpentujen tuonti Suomeen EU-maista ja niihin rinnastettavista maista alle 3 kk:n ikäisenä

Raivotautia vastaan rokottamattomia alle kolmen kuukauden ikäisiä koiran- ja kissanpentuja saa tuoda Suomeen vain seuraavista raivotautivapaista maista, joita ovat:
EU/ETA-maat:
Alankomaat, Belgia, Irlanti, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Tanska, Tšekki, Itävalta ja  Yhdistynyt kuningaskunta

Huom! EU:n raivotautitilanteessa tapahtuneiden muutosten takia listalle on lisätty SAKSA ja RANSKA listalta on poistettu ITALIA.

EU:n ulkopuoliset maat: 
Australia, Islanti, Japani, Sveitsi ja Uusi-Seelanti

Rokottamattomien koiran- ja kissanpentujen tuonnissa EU-maista, Norjasta, Islannista ja Sveitsistä on noudatettava seuraavia vaatimuksia (alla tiivistettynä):

  •  merkitty mikrosirulla tai tatuoinnilla.
  •  alle kolmen kuukauden ikäinen
  •  Eläin tuodaan Suomeen suoraan kasvattajan luota, jossa eläin on syntynyt ja pidetty  syntymästään saakka, eikä eläin ei ole ollut tekemisissä villieläinten kanssa.
  • lemmikkieläinpassi
  • Eläimen mukana on kasvattajan allekirjoittama vakuutus siitä, että eläin on syntynyt hänen luonaan ja pidetty syntymäpaikassaan vientihetkeen saakka erossa villieläimistä. Vakuutus kirjoitetaan lemmikkieläinpassin osaan XI tai erilliselle todistukselle.
  • Eläin on kuljetettava lähtömaastaan suoraan Suomeen. Lentokuljetus voi kuitenkin tapahtua myös muun maan kautta, jos eläin pidetään kyseisessä maassa kansainvälisen lentokentän alueella.

Jos eläin lähetetään Suomeen ilman mukana seuraavaa matkustajaa tai on tarkoitettu Suomessa edelleen myytäväksi tai välitettäväksi uudelle omistajalle, on tuonnissa lisäksi noudatettava kaupallisen tuonnin vaatimuksia.

Jos pennun kanssa on tarkoitus matkustaa tuonnin jälkeen Suomesta toiseen EU-maahan, on se rokotettava raivotautia vastaan ennen matkustamista. Lisäksi on noudatettava vientiä koskevia muita vaatimuksia (ks. erillinen ohje).

Muista kuin edellä luetelluista maista rokottamattomia koiran- ja kissanpentuja ei saa tuoda Suomeen. Raivotautivapaita maita eivät ole seuraavat EU-maat: Bulgaria, Espanja, Italia, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Unkari ja Viro.

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/tuonti_ja_vienti/sisamarkkinakauppa_eli_tuonti_ja_vienti_eu-jasenmaissa/koirien__kissojen_ja_frettien_tuonti_ja_vienti/koiran-_ja_kissanpentujen_tuonti/

 

Aikuisia koiria ja ei-rabiesvapaista maista tuotavia pentuja koskevat seuraavat määräykset kun kyseessä on EU-maa

Nämä vaatimukset koskevat myös koirien, kissojen ja frettien tuontia Norjasta, Andorrasta, Islannista, Kroatiasta, Liechtensteinista, Monacosta, San Marinosta, Sveitsistä ja Vatikaanista.

Nämä vaatimukset koskevat vain matkustajan mukana kulkevia lemmikkieläimiä, joita ei ole tarkoitettu myytäväksi tai luovutettavaksi uudelle omistajalle.

Jos eläin lähetetään Suomeen ilman mukana seuraavaa matkustajaa, on eläimen tuonnissa noudatettava kaupallisen tuonnin ehtoja.

Tuontivaatimukset (tiivistelmä)

  • Tunnistusmerkintä

  • Raivotautirokotus
    Eläimen tulee olla tunnistusmerkitty ennen raivotautirokotuksen antamista. Rokotus on annettava vähintään 21 vrk ennen tuontia.Uusintarokotuksessa ei vaadita 21 vrk:n varoaikaa, jos rokotus on annettu ennen edellisen rokotuksen voimassaolon päättymistä.

  • Käsittely ekinokokkoosia vastaan
  • Lemmikkieläinpassi

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/tuonti_ja_vienti/sisamarkkinakauppa_eli_tuonti_ja_vienti_eu-jasenmaissa/koirien__kissojen_ja_frettien_tuonti_ja_vienti/

 

Jos eläin tulee EU:n ulkopuolisesta maasta ovat määräykset seuraavat

 http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/tuonti_ja_vienti/tuonti_eu_n_ulkopuolelta/koirat__kissat_ja_fretit/koirien__kissojen_ja_frettien_ei-kaupallinen_tuonti_suomeen_eu_n_ulkopuolisista_maista/

 

Koirien, kissojen ja frettien kaupallinen kuljetus EU-maista ja niihin rinnastettavista maista

Nämä vaatimukset koskevat myös koirien, kissojen ja frettien kaupallista tuontia Norjasta, Andorrasta, Islannista, Kroatiasta, Liechtensteinista, Monacosta, San Marinosta, Sveitsistä ja Vatikaanista.

Koirien, kissojen ja frettien kuljetus (tuonti/vienti) on kaupallista, jos:

  • eläin on tarkoitettu edelleen myytäväksi tai luovutettavaksi uudelle omistajalle, tai
  • eläin ei kulje omistajan tai eläimestä kuljetuksen aikana vastaavan muun luonnollisen henkilön mukana,
  • tai eläin on tarkoitettu elinkeinon harjoittamista varten.

1. Eläimen tuonnissa on noudatettava vastaavia vaatimuksia, jotka koskevat matkustajan mukana kuljetettavien lemmikkieläinten tuontia 

2. Kliininen tutkimus

Lähtömaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän eläinlääkärin on suoritettava eläimelle kliininen tutkimus enintään 24 tuntia ennen eläimen lähettämistä todeten, että eläin on terve ja kykenee kestämään kuljetuksen määränpäähän. Kliinistä tutkimusta koskevat tiedot merkitään lemmikkieläinpassiin.

Lemmikkien tuontineuvonta

Koirien, kissojen ja frettien ei-kaupallisen kuljetuksen tuontiehtoneuvonnasta vastaa Eviran Terveys ja hyvinvointi -yksikkö. Neuvontapuhelin 020 690 991 palvelee arkisin klo 9-11. Tuontiehdoista voi kysellä myös sähköpostin välityksellä osoitteesta: ehyt @ evira.fi.

 

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/tuonti_ja_vienti/sisamarkkinakauppa_eli_tuonti_ja_vienti_eu
jasenmaissa/koirien__kissojen_ja_frettien_tuonti_ja_vienti/koirien__kissojen_ja_frettien_kaupallinen_tuonti_ja_vienti/